Konnevesi

Palvelut Konnevedellä

Konneveden kunnan palvelustrategian keskeisenä tavoitteena on kuntalaisten viihtyvyyden ja hyvinvoinnin turvaaminen.
Palveleva Konnevesi -teema on edellyttänyt panostamista työyhteisöjen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.


Tuloksena on ollut todellisen asiakaslähtöisyyden toteutuminen, henkilöstön työssä viihtyminen ja yhteistoiminta yli
hallintorajojen siten, että halutut palvelutavoitteet toteutetaan yhdessä.


Konnevedenkunnanjohtaja Kari LevänenHyvin toimivien peruspalvelujen, viihtyisän asuinympäristön ja monipuollisten harrastusmahdollisuuksien myötä Konnevesi houkuttelee
puoleensa vakituisten asukkaiden lisäksi yhä enemmän myös uusia vapaa-ajan asukkaita.

Tervetuloa viihtymään ja asumaan palvelujensa laadusta huolehtivaan Konneveden kuntaan!

Kari Levänen
Kunnanjohtaja

Puh: 0400-643 384

10.06.2010
11.05.2010