Sosiaalipalvelut

Konneveden kunnan sosiaalipalvelut on tukenasi erilaisissa elämäntilanteissa.

Lapsiperheissä tuki voi olla tarpeen kasvatusasioissa tai vanhempien erotessa.

Aikuisille suunnatuista sosiaalipalveluista voit saada apua esimerkiksi taloudellisiin tai mieltä koetteleviin ongelmiin. Sosiaalipalvelut on mukana myös työllistämässä konnevetisiä.

Vammaisille sosiaalipalvelu voi tarkoittaa esimerkiksi kuljetuksen järjestämistä kouluun tai esteetöntä asumista omassa kodissa tai asumispalveluissa.

Vanhuksille suunnattuja sosiaalipalveluja ovat esimerkiksi muistihoitajan tai seniorineuvolan vastaanotto. Kotihoito aloitetaan usein erilaisilla tukipalveluilla, kuten ateriapalvelulla. Tukea lisätään tarpeen mukaan aina laitoshoitoon asti. 

Myös mielenterveyspalvelut ja omaishoidon tuki on osa sosiaalipalvelua. 

Sosiaalipalveluissa on valmiudet reagoida myös akuuteissa kriisitilanteissa. Sosiaalipalvelujen tarkoituksena on, että ketään ei jätetä hädän hetkellä oman onnensa nojaan. Myös kuka tahansa, joka on huolissaan jonkun ihmisen tilanteesta, voi olla yhteydessä kunnan sosiaalitoimeen.

Sosaalipalveluista vastaa sosiaalijohtaja Eira Ohvo, puhelin 040 702 8572.

Top