UUTISET
Vammaispalvelut
Vammaispalveluista vastaavat sosiaalityöntekijä Eira Ohvo ja toimintakeskuksen johtaja Merja Vainio, joka päättää toimintakeskuksen ja asuntola Leppälinnun palveluista ja henkilöstöasioista.
Vammaisten tukipalveluja ovat vaikeavammaisten subjektiivisiin oikeuksiin perustuvat palvelut ja määrärahasidonnaset palvelut.
Subjektiivisiin oikeuksiin kuuluvat kuljetuspalvelut, tulkkipalvelut, palveluasuminen ja asunnon muutostyöt.
Määrärahasidonnaisia avustuksia voidaan myöntää henkilökohtaisen avustajan palkkaukseen, päivittäisistä toiminnoista selviytymiseksi tarkoitettujen koneiden, välineiden ja laitteiden hankintaan, sopeutumisvalmennukseen, erityisravintomenoihin ja ylimääräisiin vaatekustannuksiin.
Vammaispalveluja haetaan kirjallisesti. Tarve osoitetaan lääkärintodistuksella tai muulla erityistyöntekijän lausunnolla.
Kuntoutusohjaus
Kuntoutusohjaaja toimii yhdyshenkilönä asiakkaan, perheen ja eri yhteistyötahojen kanssa. Kuntoutusohjaajan asiakkaina ovat kunnan erityistä hoitoa ja kuntoutusta vaativat lapset ja nuoret ja heidän perheensä.
Hän toimii linkkinä sosiaalitoimen, koulun ja eri hoitopisteiden välillä.
Asuntola Leppälintu
Asuntola Leppälintu tarjoaa asumispalveluja henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua ja /tai tukea asumisensa järjestämisessä.
Leppälinnussa on mahdollisuus asua joko yksiössä, kaksiossa tai yhteisössä, jossa jokaisella on oma huone.
Konneveden toimintakeskus
Toimintakeskus tarjoaa viriketoimintaa vammaisille, kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille.
| Vappu Laaksonen |
| Kuntoutusohjaaja |
| 040 848 5175 |
| etunimi.sukunimi@konnevesi.fi |
| Osmo Noropirtti |
| Vastaava ohjaaja |
| Asuntola Leppälintu |
| 0400 143 824 |
| Leppätie 4 |
| 44300 Konnevesi |
| etunimi.sukunimi@konnevesi.fi |
| Konneveden toimintakeskus |
| 0400 143 823 |
| Kauppatie 46 |
| 44300 Konnevesi |
| Merja Vainio |
| toimintakeskuksen johtaja |
TAPAHTUMAT
Yleisurheilukerho »
13.5. - 17.6.2013
Liikuntakerho 6-9-vuotiaille »
14.5. - 28.5.2013
Yleisurheilun ikäkausikilpailut »
21.5. - 30.5.2013
Kirpputori »
25.5.2013
Konnevesi-meloo Kansallispuistossa ( tulevassa ) »
29.6. - 30.5.2013